Toisenlainen Strömsö.


Kevyttä ylämäkeä NackassaAlkuun kaikki meni kuin oikeassa elämässä tai elokuvissa. Lukkopolkimet pysyivät kiinni monoissa ja tuuli oli vastainen. Aurinko paistoi ja niin pois päin.  Shortsien lahkeet lepattivat eikä palellut.

Sitten vaihteet rohisivat. Ja ei kun säätämään. Reppu selästä ja pyörä kenolleen jalkakäytävälle. Parinkymmenen minuutin jälkeen tuntui että olin saanut ne uudelleen kohdalleen. Sen jälkeen matka jatkui. Polkimet toimivat ja muutenkin jaksoi.

Metsään päästyäni kengät ja polkusimet näyttivät kyntensä. Pyörän kontrollihan oli aivan toiselta planeetalta. Eikä se paljon pelätty kaatuminenkaan missään vaiheessa päässyt tapahtumaan. Aina sain jalan irti polkusimesta.Hetkittäin jopa tuntui kuin joku olisi suunnitellut ne vehkeet juuri tällaista ajoa varten. Ylämäkeen mentiin kuten pitääkin, hitaasti mutta tappavan tehokkaasti. Alamäessä taas pyörä tuntui istuvan polkuun kuin tatti. Uusi eturengas pureutui siinä missä takarengaskin maastoon.

Ainut miinus kinttupoluilla polkemisessa oli se, että etuhaarukka on kyllä pahan kerran jumissa. Se pitäisi huoltaa (olisi pitänyt jo aikaa sitten) tai vähintään vaihtaa. Itse asiassa en taida uskaltaa huoltaa sitä ennen kuin minulla on joku toimiva haarukka pyörässä.

Sen lisäksi huomasin, että ympärivuotisesta polkemisesta ja kaikesta treenistä on ollut hyötyä. Sellainen ylämäki, joka vielä kolme vuotta sitten aiheutti hirvittävän sykepiikin ja kiihtynyttä hengittämistä, meni nyt huomattavasti helpommin. Totta kai pakotti lihaksissa ja hengästytti, mutta ei missään vaiheessa tuntunut siltä että olisin ollut jotenkin äärirajalla. Itse asiassa näin jälkikäteen tunsin itseni vain hieman väsyneeksi polkiessani töistä kotiin.

Siitä päästäänkin aasinsiltailemaan siihen negatiiviseen asiaan. Siihen erilaiseen Strömsöhön (Strömsöön?). Hellasgårdenin saunasta tultuani lähdin polkemaan kotia kohti. Toisin kuin menomatkalla, päätin ajaa rauhallisempia, vähemmän kuormittavia maastoja pitkin. Vaihteet toki edelleen rutisivat. Onnistuin sohlimaan sen etuvaihtajan jotenkin todella sekaisin. Tästä johtuen (luulisin, tai sitten ketju oli jo valmiiksi menossa poikki) erääseen ylämäkeen pienemmälle vaihtaessani vaihtaja ei oikein vaihtanut ja jumahti ja minähän tietenkin juuri siinä vaiheessa polkaisin. Luulen, että viimeistään siinä vaiheessa se ketju nimittäin meni. Enhän minä sitä tietenkään vielä siinä vaiheessa huomannut, vaan noin puolen kilometrin päässä. Sen jälkeen ajoinkin hyvin hitaasti ja parkkeerasin pyörän työpaikan telineisiin odottamaan yön yli. En uskaltanut (mamis!) lähteä polkemaan koko kymmentä kilometriä kotiin, kun tuntui että ketju irtoaa millä hetkellä hyvänsä.

Mutta oli kerta kaikkisen loistava reissu! Siitä huolimatta, että ketjun hajoamisen lisäksi hukkasin kaksi juomapulloa juomapullovyöstä ja matkamittarini otti ja hyppäsi myös pois kyydistä jossain vaiheessa. En lähtenyt sitä sitten etsimään. Jospa seuraavalla kerralla sen siellä yhytän.

Tästä viisastuneena kävin tänään lounastunnilla hakemassa kaksi ketjun liitoskappaletta, joista toisen kiinnitin ketjuun ja toisen laitoin repppuun. Mutta ne vaihteet nyt ovat edelleen säätöä vailla. No eipä lopu tekeminen kesken. Ja jos niistä raharei’istä on ollut puutetta, niin eipä ole enää 😀

Kategoriat:Treenaus Avainsanat: , ,

Jalat lukkoon vai miten se taas meni


Olen nyt poljeskellut tuolla sinkulaksi muunnetulla GT:llä silloin tällöin töihin. Lähinnä sellaisina välipäivinä, kun ei ole oikein hinkua reuhtoa. Vaikka käytännössähän siinä on käynyt niin, että lukkopoljinten ansiosta olen tullut polkeneeksi tasaisen hyvää vauhtia sekä töihin, että sieltä pois.

Näistä polkimista sitten juohtuikin mieleeni, että josko sittenkin laittaisin lukolliset vetkuttimet myös tuohon Konaan. Että jos se vaikka avittaisi siellä maastossakin, kunhan sinne vain joskus pääsee. Tiedä näistä nyt sitten.

 

Vanhoilla mennään


En ole aina sitä mieltä, että vanhat konstit ovat parempia kuin pussilliset uusia. Uutta pitää mielestäni kokeilla, vaikka ainakin treenauspuolella kaikki uusi tuntuu olevan enemmän tai vähemmän vanhan uusimista uudella kuorrutteella, jos silläkään. Kuten nyt vaikka tämä kahvakuula -innostus, joka viime vuosina on nostanut päätään; kysehän on ikivanhasta harjoittelumuodosta, joka on jälleen tullut muotiin. Eikä siinä ole yhtään mitään vikaa, päin vastoin.

Olen nyt kuukauden päivät antanut ihoni palautua ja nyt alkaa olla aika tehdä päätöksiä treenauksen suhteen. Siinä olenkin sitten kahden vaiheilla. Pandadojo (http://www.pandadojo.se) on ollut yksi aidosti kiinnostava paikka treenausken suhteen. Ensinnäkin se on lähellä työpaikkaa ja näin ollen suhteellisen helpon ja vaivattoman matkan päässä kotiin kulkiessa, oli koti sitten missä hyvänsä. Toisekseen siellä treenataan juurikin niitä lajeja, jotka tällä hetkellä kiinnostavat.

Ongelmaksi muodostuukin vain ajankäyttö. Olen viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana saanut hiottua omat treenaustottumukseni ja aikani sellaisiksi, että päivittäinen rytmini soljuu jouhevasti niiden kanssa. Sen lisäksi, että pystyn helposti joustamaan oman treenaukseni kanssa aina tarvittaessa. Jos nyt otan ja muutan niitä ja ryhdyn harjoittelemaan ennalta määrätyn joustamattoman aikataulun mukaan, asiat muuttuvat. Päivät venyvät pitemmiksi, kotona perheen parissa vietetty aika vähenee, aerobinen puoli kuormittuu enemmän kuin aiemmin. Tämän kaiken huomasin toki jo UndisputedGymillä treenatessani.

Se nyt ei sinänsä niin suuri ongelma muuten ole, mutta kun tavoitteenani on treenata, tehdä töitä ja kirjoittaa, niin uusien aikataulujen muotoilu kieltämättä hirvittää. Kun vielä ottaa huomioon sen, että harjoittelen kuitenkin koko ajan aktiivisesti, enkä näin ollen tarvitse mitään valmiiksi saneltua aikataulua saadakseni itseni treenaamaan.

Näin ollen olen tullut siihen tulokseen, että ainakin kesään asti jatkan edelliseen malliin ja mietin mitä kamppailulajia haluaisin alkaa harjoittelemaan vastaisuudessa ja vieläpä kuinka usein. Judoa, ju-jutsua, Brasilialaista ju-jutsua tai Thai -boxingia. Vai pelkkää nyrkkeilyä tai sitten karatea. Ja maksimissaan kahdesti viikossa, niin muu elämä ei häiriintyisi. Mutta jos sitten harjoittelen jotain noin vähän, niin mitä iloa siitä minulle on, jos kerran kuitenkin pidän itseäni jo muulla tavoin kunnossa.

Soutaa huopaa, hikoilee ja raapii


Hammarby Sjöstadin Hälsoforumilla vierailu ja MMA/Muay Thai -treenaus undisputed.gym:lla saivat aikaan muutamankin ajatuksen.
Ensinnäkin Muay Thain harrastaminen ilman alkeisopetusta on kertakaikkiaan työlästä. No ainakin siinä pieksennän lomassa luullakseni oppii torjumaan ja ottamaan iskuja vastaan.
Lyönnit olivat itselleni outoja, samoin vaihtoaskellettu etujalan potku, joka tuntui kerta kaikkiaan luonnottomalta. Etupotku vielä meni, samoin jabin ja crossin lyöminen. Koukut ja Uppercutit olivat kertakaikkiaan hukassa. Ja kun lasketaan soppaan mukaan vielä selkärangasta tulevat potkijen blokkaukset karatetyyliin, niin keitos on valmis. Torjunnathan olivat varmasti ihan ok tehdä, mutta torjuessani paljastin pääni ja aika lailla välittömästi sain hanskaa poskeen.

Paini taas on oma lukunsa. Uskomattoman uuvuttavaa ja miestä syövää verrattuna thai-boxingiin. Liikkeet olivat outoja, syöksy etujalkaa omituisesti koukistaen myös. Mutta loppujen lopuksi se tuntui kuitenkin enemmän omalta kuin silkka lyöminen ja potkiminen, johtuen luultavasti siitä, että painiliikkeiden kanssa tunsi kykenevänsä paremmin hallitsemaan tilannetta. Kunnes tuli se sparri. Polviseisonnassa suoritettua ottelua ei oikein omalta osaltani voi kutsua muuksi kuin tönkköilyksi. Harjoitellut liikkeet eivät sujuneet ja vastustajat ottivat ja viskelivät varsin helpon oloisesti. Lisää treeniä siis tarvitaan.

Nyt on kuitenkin niin, että treenaus pitää tehdä muualla. Pahaksi onnekseni noin 15 vuotta erittäin hyvin aisoissa oleva atoopinen ihottuma näet otti ja uusiutui salilla treenatessani.
Aluksi arvelin sen johtuvan hikoilusta, mutta eihän se nyt niin voi olla. Tässä on yli kolme vuotta tullut hikoiltua ja treenattua kiitettävän aktiivisesti.
Seuraavaksi mietin, että syynä olisi lattialla oleva pöly. Muuten hyvä ajatus, mutta olen minmä nyt pölyssä treenannut ennenkin ilman seuraamuksia.
Kolmanneksi tuli mieleeni, että ehkä kyseessä voisi kuitenkin olla home. Tiedä nyt vain sitten onko näin vai ei. Ainakin salin vastaava väitti sisäilman tutkitun. Kyseessä on kuitenkin suhteellisen vanha talo, jossa saattaisi esiintyä kosteusvaurioita.
Onhan tietenkin mahdollista, että treenitilassa olevat matot kaipaisivat perusteellisempaa puhdistusta, mutta mikäli olen käsittänyt oikein, eivät pelkät pölypunkit ja hikoilu saa aikaan itsessäni allergisia reaktioita.
Niin tai sitten olen allerginen turpaanvedolle.

Palautuneisuutta ja uusia treenimuotoja


No onhan se nyt sentään kuitenkin todettava, että palautumista on tapahtunut. Tällä viikolla olen onnistunut pyöräilemään neljästi töihin, minkä lisäksi on kolmesti tullut käytyä salilla. Joko Fitness24/7:lla tai sitten ulkoilmasalilla. Tällä kertaa jälkimmäinen tapahtui jälleen Hellasgårdenissa. Oli kertakaikkisen virkistävää saunoa ja käydä uimassa, vaikka sessio jäikin lyhykäiseksi.

Salilla käynnin lisäksi olen välipäivinä saanut aikaiseksi tavanomaiset core-rääkit, joten siltä osinkin hommat ovat olleet kiitettävästi hoidossa. Polvi ei varsinaisesti ole oireillut, pientä ilmoittelua olemassaolosta on tullut aina välillä iltaisin, mutta se on tuntunut enemmänkin siltä, että jalka on vain väsynyt ja että se kudos ei kuitenkaan ihan mitä sattuu rääkkiä kestä.

Salilla olen siirtynyt pelkkien käsi- ja hartialihasten treenaamisesta kokovartaloliikkeisiin, mikä on tuonut oman haasteensa myös jalan jaksamiseen. Maastavetoja tehdessä olen kuitenkin pitänyt mielessä sen, että painoja ei tarvitse niin kovin paljoa siihen tankoon tunkea. Tällä tavoin olen myös onnistunut selittelemään sitä painojen vähyyttä tangolla 😀

Niinpä olen tällä viikolla vielä jättänyt juoksemiset väliin ja keskittynyt aerobiseen treeniin ihan vain noilla työmatkoilla.

Tänään kävin katsastamassa uutta mahdollista treenisaliani, HiltiBjj:n salia Årstassa. Sali vaikutti ihan kelpo paikalta. Katossa oli ilmastointiputkia, keskellä salia olevien tolppien ympärille oli kiinnitetty superlonipehmusteita ilmastointiteipillä, peräseinällä olevat painotreenivälineet näyttivät myös asianmukaisella tavalla vanhoilta, hikisiltä ja painavilta. Tuli sellainen olo, että siellä treenataan ja hikoillaan eikä keskitytä rahastamaan trendikkäillä välineillä. Vaikka tiedä häntä, voinhan minä olla väärässäkin. Salia käyttää treenaamiseen myös http://www.08muaythai.nu/, joka siis treenaa Thai Boxingia samoissa tiloissa.

Joka tapauksessa salilla käyntiä olen miettinyt siltä kannalta, että lämmittelisin vanhoja taitoja (karate, yli 2o vuotta sitten) ainakin ensi vuoden ajan Muay Thai:n parissa ja siirtyisin siitä sitten lukkopainin kautta hiljalleen MMA:n puolelle. Tiedä sitä sitten, miten onnistuu. Voihan se olla, että thainyrkkeily ottaa ja vie mukanaan kokonaan. Ainakin ne maistiaiset mitä aiemmin olen lajista saanut, ovat onnistuneet innostamaan. Lukkopainihan on taas sitä, kun hikiset äijät vääntävät toistensa raajoja mahdottomiin ja luonnottomiin asentoihin. Harmi vain että en ole niin kovin karvainen. Silloin lajista saisi vielä hienomman.

Palautumisen kankeudesta


Mene siihen leikkaukseen, sanovat. Se on nopea ja kivuton ja paraneminen on nopeaa. Sanoisin jopa, että helppo se siellä on huudella.

Itse asiassa leikkaus oli nopea, helppo ja kivuton. Palautuminenkin on ollut yllättävän nopeaa. Oma kärsimättömyys on vain saanut aikaan sen, että on tullut saatettua koko polvi hetkittäin väsyneeseen tilaan.
Ja kun se edelleen yrittää toipua leikkauksen rouhinnasta, niin eihän sse jaksa niin paljoa.
Käytännössä olen nyt huomannut, että yksi 4 km lenkki koiran kanssa työpäivän lisäksi on sopivan mittainen. Kaksikin lenkkiä jaksaa kyllä tehdä, mutta sen jälkeen on niin väsynyt, että ei vain yksinkertaisesti jaksa. Maanantaina pyöräilin töihin ja takaisin ja väsytin itseni aivan totaalisesti. Vähempikin pistää sapettamaan. Ei polvi kuitenkaan varsinaisesti kipeydy, onneksi. Mutta väsyy tavanomaista helpommin ja tuntuu turpoavan.

Onneksi sentään voi treenata muulla tapaa. Vatsalihasten ja punnerrusten tekeminen onnistuu. Ojentajia ja koukistajiakin voi ihan tosissaan treenata. Jospa sitä ensi viikolla pääsisi paremmin kiinni arkeen.

Kalustohuoltoa ja muuta selittelyä


Polvi ja sen pakettiKesäloma tuli ja meni. Siinä missä koko kesäkin. Keväällä ollut työmatka Minneapolisiin aiheutti maaliskuussa melkoisen sekoilun unirytmeissä ja muissakin treenihommissa, että sen jälkeen ei sitä samaa fiilistä oikein ehtinyt missään vaiheessa saamaan kasaan. Treenattua tuli, mutta esimerkiksi salilla käymisen systemaattisuus jotenkin katosi.

Sitten alkoivat kalusto-ongelmat. Kona temppuili. Pudotti vaihdetta silloin tällöin kovasti polkiessa keskimmäiseltä rattaalta edessä. Vikaa haettiin ties mistä. Takavaihtaja tuli vaihdettua. Sen jälkeen vaihdoin rataspakan ja huomasin sen varsinaisen syyn olleen löysällä oleva rataspakan holkki taka-akselissa. Eli ei muuta kuin koko takarengas vaihtoon. Holkin olisi toki saanut vaihdettua yksittäinkin, mutta olin vähän laiska. Tai siis kärsimätön odottamaan. Kun oli se hinku päästä sinne metsään mahdollisimman nopeasti. Ja pääsinkin, kun ostin koko renkaan. Pelkkää holkkia olisi saanut odottaa jo muutaman päivän lisää.

No nyt on Kona kunnossa. Samoin GT, josta tekaisin sinkulan kesän aikana. Kalusto siis tavallaan toimii.

Vika onkin nyt moottorissa. Tämä liha- ja kaurapuurokäynnisteinen konehan toimii muutoin ihan kivasti, mutta polvi leikattiin toissapäivänä. Nivelside oli mennyt vähän repaleiseksi ja lääkärisetä poisti ylimääräisiä osia sieltä nivelen sisältä. Jätti se sinne kuitenkin jotain vielä tallelle.  Nyt tässä on pari päivää tullut oltua melkein vuoteen omana. Tietenkin jalalla voi jo kävellä. Eikä kipulääkitystä ole enää eilisen jälkeen tarvinnut ottaa. tulehduslääkkeitä pitänee napsia koko kuurin verran.

Juoksemisesta pitänee vielä jonkun aikaa haaveilla. Pyöräilyn saattaa voida varovaisesti aloitella ensi viikolla, noin kuntoutusmielessä. No sehän tuossa on, että eipähän tuo näytä estävän makoilua, vatsalihasten tekemistä tai punnerrusta. Luulen, että jopa hauiskääntöjä pystyy tekemään ilman polvea 😀

Kunhan polvi tuosta ottaa ja kuntoutuu kokonaan, on syytä alkaa työstämään sekä juoksu- että pyöräilyharrastusta taas vähän uusille tavoitteille. Loman aikana onnistuin juoksemaan 18,5 km, mikä on ihan ok matka. Tuota kun saa pidennettyä ja samalla tehtyä vauhtivetoja lyhkäisemmillä matkoilla, niin hyvä. Pyöräilyynkin pitäisi löytää jokin vastaava tavoite. Saas nähdä, mitä tässä vielä keksii.

Leuanvetoja aloittelin toissaviikolla työstämään. Niin, taas. Nyt arvelin kokeilla siten, että ensimmäisellä viikolla tein 10×3 leukaa 30 sekunnin levolla. Tällä viikolla aloitin sitten 9×4 samoilla lepoarvoilla. Tavoite olisi joka tapauksessa saada vuoden loppuun mennessä tehtyä 15 yhtäjaksoista leukaa ilman taukoja. No se jäi nyt hieman kesken tämän leikkauksen takia, kun kotona ei ole leuanvetotankoa. Tai on, mutta sitä ei ole kiinnitetty mihinkään. Autotallin lattialla se ei kauheasti auta. Joka tapauksessa pitänee jatkaa tuota 10×3 -sarjaa vielä jonkun aikaa. 9×4 ei oikein millään tapaa ottanut lähteäkseen. Tai lähti se, mutta se neljäs leuka tuppaa siinä sarjan loppuvaiheilla olemaan sellaista sätkimistä, ettei paremmasta väliä.

 

%d bloggers like this: